|
Vanhukset ja eläkeläiset ovat rakentaneet tämän maan
hyvinvoinnin ja heillä on oikeus työnsä hedelmiin.
Eläkeläisten muuta kansaa tiukempi verotus ei ole
hyväksyttävää eikä eläkkeitä saa leikata takautuvalla
lainsäädännöllä. Pienimpiä eläkkeitä tulee korottaa,
niin että eläkkeellä tulee toimeen.
Eläkkeiden korottamista tärkeämpää on kuitenkin saattaa
vanhustenhoito hyväksyttävälle tasolle. Nykyään sen taso
on monin paikoin aivan katastrofaalisen huono.
Makaamista osastoilla vaihtamattomissa vaipoissa ei voi
mitenkään hyväksyä kenellekään ja meidän vielä
toistaiseksi terveitten tulee muistaa, että kyllä se
vanhuus on meilläkin edessä. Omaisilla on tärkeä rooli
vanhusten elämässä, mutta ei heidän tehtävänsä ole käydä
päivittäin syöttämässä omaisiaan. Sitä varten me
maksamme korkeita veroja.
Laitoshoidossa olevalle vanhukselle
on taattava muiden kansalaisten tapaan oikeus valita
asuinpaikkansa, esimerkiksi lasten kotipaikan
läheisyydessä. Vanhuksille on taattava inhimilliset
olosuhteet myös laitoshoidossa. Suuria kustannuksia
aiheuttava sairaalahoito ei useinkaan ole tarpeellista,
vaan vanhukselle tulisi tarjota virikkeellinen elämän
ehtoo pienissä yksiköissä mahdollisimman
kodinkaltaisessa ympäristössä. Vanhuus ei ole sairaus.
Arto Välikangas |