| Puolustukseen tarvitaan rahaa
Puolustusvoimain komentajan
Juhani Kaskealan mukaan (HS 5.4.) hallituksen
budjettikehysneuvotteluissaan päättämät ylimääräiset puolustusmenojen
leikkaukset ovat saattamassa puolustusvoimat akuuttiin rahoituskriisiin.
Aikaisemmat päätökset mukaan luettuina puolustusbudjetista katosi sata
miljoonaa euroa.
Aukkoa paikataan peruuttamalla
kertausharjoitukset lähes tyystin kahdeksi vuodeksi ja vähentämällä
ilmavoimien lentotunteja ja laivaston merellä oloa. Puolustusministeri Seppo
Kääriäinen hyväksyi hallituksessa tämän, Kaskealan sanoin, "syvän loven
puolustusvalmiuteemme".
Ei Suomen turvallisuutta taata
ja itsenäisyyttä puolusteta kriisitilanteessa vakuutteluilla ja
juhlapuheilla. Siihen tarvitaan maanpuolustustahdon lisäksi aseita,
koulutusta, harjoitusta ja kertausta.
Suomen kansan valtava enemmistö
haluaa Suomen puolustautuvan aseellisesti kaikissa olosuhteissa, vaikka
tulos näyttäisi epävarmalta. Kyllä Suomen kansa ymmärtää, että siihen
tarvitaan rahaa.
Puolustusvoimilta vaaditut
leikkaukset ovat runsaat 19 euroa suomalaista kohden. Suomen
bruttokansantuote kasvoi viime vuonna yli viisi miljardia euroa eli tuhat
euroa henkeä kohden. Eiköhän tuosta tonnista liikenisi parikymppiä
maanpuolustuksen uskottavuuden ylläpitämiseen.
Ei nyt jätetä palovakuutusta
maksamatta, hormeja nuohoamatta ja sammutinta huoltamatta vain siksi, että
monet naapurit niin tekevät. Yhdellä naapureistamme palaa takapihalla ja sen
naapurissa on palanut usein.
Arto Välikangas
(Julkaistu Helsingin Sanomissa
10.4.2005) |