Kriisinhallintaan on panostettava

Luonnonkatastrofien vuosi

Vuosi 2005 jäi mieliimme luonnonkatastrofeista. Vuotta aikaisemmin tapaninpäivänä hyökyaalto tappoi satoja tuhansia ihmisiä Intian valtameren rannoilla ja miljoonat jäivät kodittomiksi. Vasta useaa päivää myöhemmin katastrofin mittasuhteet alkoivat selvitä maailmalle. Merkittävintä oli länsimaalaisten uhrien suuri määrä, mikä johti ennennäkemättömän myötätunnon syntymiseen lännessä. Avustusjärjestöille alkoi virrata kansalaisilta miljoonia ja taas miljoonia euroja. Rahamäärät olivat niin suuria, että avustusjärjestöillä oli jopa vaikeuksia keksiä niille käyttöä, eikä kilpailevien järjestöjen koordinoimaton toiminta aina tuottanut parasta mahdollista tulosta.

Tammikuussa Pohjoismaita runteli myrsky, joka kaatoi Ruotsissa vuosien hakkuita vastaavan määrän puita. Sähköt olivat paikoitellen poikki vuorokausia, junaliikenne seisoi tunteja ja tielle kaatuneiden puiden raivaamiseen meni pitkään. Suomessa merivesi nousi myrskyn myötä ennätyskorkeuksiin ja aiheutti suuria aineellisia vaurioita ranta-alueilla. Ihmeellistä, että samat poliitikot, jotka yhtäällä varoittelevat kasvihuoneilmiön vaikutuksista, sallivat toisaalla uudisrakentamisen aivan merenpinnan tasoon.

Alkusyksystä Meksikonlahdella raivonneet pyörremyrskyt aiheuttivat valtavia tuhoja erityisesti Louisianan ja Mississipin osavaltioissa. Meillä ne näkyivät uutiskuvien lisäksi polttoaineiden hintojen shokkikorotuksina.

Valtion perustehtävä

Katastrofien hoito synnytti – osittain kohtuutontakin – kritiikkiä viranomaisten toimintaa kohtaan. Jos matkustaa maailman toiselle puolelle kehitysmaahan satojen kilometrien päähän suurista kaupungeista, ei voi odottaa Suomen valtion saapuvan pelastamaan tilanteesta kuin tilanteesta, mutta kyllä kansalaisen pitäisi voida odottaa yleisestä hätänumerosta, jotakin muuta kuin nauhoitteen: ”Palvelussamme on tällä hetkellä ruuhkaa…”. Jotain on pielessä, kun pizzataksi tulee nopeammin, kuin poliisi tai ambulanssi. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta julkisella vallalla ei ole enää varaa hoitaa perustehtäväänsä: kansalaisten fyysistä turvaamista ulkoisilta ja sisäisiltä uhkilta, joita varten järjestäytynyt yhteiskunta on alun perin perustettu.

Resursseja niin maanpuolustukseen kuin siviilikriisinhallintaankin

Uudet uhkat edellyttävät panostusta siviilikriisinhallintaan. Sitä ei kuitenkaan tule tehdä viemällä resursseja maanpuolustukselta. Ei palovakuutusta tule irtisanoa, vaikka tietokoneeseen onkin hankittu palomuuri. Lisää resursseja tarvitaan niin maanpuolustukseen, siviilikriisinhallintaan kuin poliisitoimeenkin. Vaikkei Suomeen kohdistuisikaan tänään sotilaallisia uhkia, on tulevaisuutta mahdotonta ennustaa. Puolustusvoimien hankinta- ja koulutusohjelmien toteuttaminen vie usein 10-15 vuotta, jolla aikajänteellä sen toimintaa on suunniteltava. Kuinka moni aavisti vuonna 1924 toisen maailmansodan tulon tai vuonna 1976 Neuvostoliiton romahduksen?

Katastrofiapu ja kehitysapu eri asioita

Innostuneina kansan avustushalusta Aasian hyökyaallon jälkeen erilaiset avustusjärjestöt alkoivat rinnastaa markkinoinnissaan kehitysmaiden ongelmat Tsunamiin ja YK vaati kehitysapumäärärahojen kaksinkertaistamista köyhyyden poistamiseksi maailmasta. Kyse on kuitenkin kahdesta aivan eri asiasta. Toisessa on kyse yksittäisestä onnettomuudesta ja toisessa rakenteellisista ongelmista. Tsunamin kaltaisessa katastrofissa avun antaminen on helppoa: loukkaantuneet hoidetaan, toimeentulonsa menettäneitä autetaan selviämään pahimman yli, aineelliset vahingot korjataan ja orvoista huolehditaan. Kehitysmaiden ongelmat juontuvat maiden kulttuurista ja huonosta hallinnosta. Siirtomaa-ajasta on jo sukupolvia ja kehitysapua on annettu vuosikymmeniä huonoin tuloksin. Eivät ongelmat siitä ratkea, että Kankkulan kaivoon heitetään entistä enemmän rahaa. Jos naapurimme talo palaa salamaniskusta, autamme häntä rakentamaan uuden – mutta, jos hän ryyppää talonsa, apua tuskin liikenee uuden hankkimiseen – eikä se olisi järkevääkään.

Kriisinhallinnan käynnistyminen on turvattava

Meillä on kritisoitu viranomaisten toimien hitautta Tsunamin yhteydessä ja Yhdysvalloissa pelastustoimia ei saatu hirmumyrsky Katrinan yhteydessä käyntiin, kun Louisianan kuvernööri ei tehnyt tarvittavia päätöksiä, eikä esittänyt lain edellyttämää muodollista avunpyyntöä liittovaltiolle. Sen sijaan, että riidellään siitä, kuka viime kädessä päättää toimiin ryhtymisestä, tulisi varmistaa, että toimiin ryhdytään, vaikka jollakulla olisikin jouluateria tai teatteriesitys kesken. Jos lintuinfluenssa kehittyy maailmanlaajuiseksi kulkutaudiksi, jää Tsunami sen rinnalla pieneksi reunahuomautukseksi. Tuolloin on kymmenien tuhansien suomalaisten henki vaarassa ja tarvitaan nopeita ja radikaaleja toimia. Toivottavasti ne eivät jää tekemättä, kun pääministeri on kalassa tai presidentti konsertissa.

Arto Välikangas