Muiden puolueiden mukaan
Perussuomalaisilla ei ole ratkaisuja. Niilläkö on? Me
emme ole vastuussa harjoitetusta politiikasta. Ne ovat.
Hallituskokoonpanot ovat vaihdelleet, mutta politiikka
ei. Me emme ole vastuussa rikollisuuden lisääntymisestä,
työpaikkojen karkaamisesta ulkomaille, emmekä siitä,
että elämä tulee kulutusverojen myötä yhä kalliimmaksi.
Nykyisten valtapuolueiden Suomessa rahat eivät riitä
edes yhteiskunnan perustoimintoihin, samalla kun ne
tuntuvat riittävän koko muun maailman auttamiseen.
Tässä tulee muutama konkreettinen ehdotus
ongelmien ratkaisemiseksi: Lopetetaan
elintasopakolaisten houkuttelu Euroopan avokätisimmillä
eduilla ja aiheeton ongelmien tuonti
perheenyhdistämisohjelmalla, lopetetaan muiden maiden
velkojen takaaminen ja maksaminen sekä lakataan olemasta
EU:n mallioppilas.Keskitytään sen sijaan oman maan
asioihin. Huolehditaan lapsista, sairaista ja
vanhuksista. Pidetään oma väki töissä ja palautetaan
usko lakiin ja järjestykseen. Palataan perinteisiin
suomalaisiin arvoihin - ja edellytetään vierailtammekin
niiden kunnioittamista: Maassa maan tavalla.
Galluppien mukaan Perussuomalaisten kannatus on
huimassa nousussa. Siitä saattaa jopa tulla Suomen
suurin puolue. Tämä on Suomen oloissa todellinen
maanjäristys, joka vaikuttaa myös muiden puolueiden
kantoihin. Äänestäjien on kuitenkin syytä suhtautua
varauksella näihin mielenmuutoksiin. Ne unohtuvat
nopeasti, jos Perussuomalaisten gallupkannatus ei
toteudu vaaleissa.
Valta on nyt kansalla ja tällä kertaa
se myös käyttää sitä. Näytetään, ettei meitä voida
loputtomiin hallita tahtomme vastaisesti.
Arto Välikangas