"Pikkupoika leikki Kuopiossa kerrostalon parvekkeella niin, että naapurit hälyttivät äänten takia poliisit. Kaksi poliisipartiota kävi ilmoituksen perusteella etsimässä parvekkeen, jossa oli nähty ja kuultu ihminen aseen kanssa. He löysivät lapsen, jonka vanhemmat olivat hätistäneet nallien hajun takia paukuttelemaan parvekkeelle." (Savon Sanomat, 14.7.2010)

"Poliisi sai suurhälytyksen Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa: Laukauksia ammuttu ala-asteen koulun pihalla! Viranomaiset aloittivat pikavauhtia koulun evakuoinnin, kunnes tilanne selvisi. Tokaluokkalaiselta pikkupojalta löytyi kirkkaan oranssi nallipyssy. Hälytyksen olivat tehneet koulutoverit. He olivat nähneet pojan osoittavan aseella ekaluokkalaisia ja ampuneen heitä kohti. Aseesta nousi savuakin. Koulun evakuointi keskeytettiin ja tokaluokkalaisen pojan vanhemmat kutsuttiin koululle miettimään sopivaa rangaistusta "ampujalle". (IS, 3.2.2010)

Voi hyvät hyssykät. Kun minä olin pieni, ensimmäisessä tapauksessa naapurit olisivat tulleet soittamaan ovikelloa ja sanomaan, että poika saisi mennä jonnekin muualle paukuttelemaan. Koulussa lapset olisivat huutaneet opettajalle, että "Artolla on pyssy" ja opettaja olisi sanonut, että "pane se pyssy pois". Ja olisin varmasti laittanut, koska opettajaa piti totella. Ja minun pyssyni ei muuten olisi ollut kirkkaan oranssi, eikä muovia. Mitä aidomman näköinen, sitä hienompi.

Tämä nyt ei ehkä tunnu maailman tärkeimmältä asialta, mutta minusta se itse asiassa saattaa olla oire ja esimerkki suuresta osasta yhteiskuntamme tämän päivän ongelmista. Minun lapsuudessani aselait olivat paljon nykyistä lepsumpia, joka poika juoksi pihalla nallipyssyään paukutellen ja nallit ostettiin itse lähiostarin kemikaalio- tai kirjakaupasta. Silloin ei ammuttu koulukavereita kovilla.

Autossa paras paikka oli takana keskellä, kun siitä näki paremmin. Turvavyötä ei ollut edes asennettu. Turvakaukalosta ei kukaan ollut kuullutkaan. Tietyön kohdalla oli tietyömerkki kehotuksena varovaisuuteen, nopeusrajoitus taajamassa oli 50 ja yksityisellä mökkitiellä oli eksoottisen tuntuinen neljänkympin kyltti. Pyöräilykypärä oli täysin tuntematon ihme.

Nykyään viime vuoden lastenistuinta käyttäviä vanhempia pidetään täysin vastuuttomina, kolmenkympin nopeusrajoitus pitää katseen mittarikentässä ja ilman kypärää pyöräilevä lapsi otetaan varmaan huostaan. Moottoritiellä ajetaan kilometrikaupalla viittäkymppiä, kun tarkoituksena on ehkä joskus tehdä vähän tietöitä. Jos joku humalainen toikkaroi kadulle ja jää auton alle, niin nopeusrajoitusta lasketaan välittömästi. Syyllinen on tietysti se liikennesääntöjen mukaisesti ajanut autoilija.

Asiantuntijoiden mukaan rajusti lisääntyneet allergiat johtuvat siitä, että lapset kasvavat liian kliinisessä ympäristössä, jolloin heidän elimistönsä ei pääse kehittämään luonnollista vastustus- ja sietokykyä. Mitä jos me teemme saman lasten psyykellekin? Hyvää tarkoittaen vanhemmat ja yhteiskunta suojelevat lapsia ja nuoria kaikilta vastoinkäymisiltä niin pitkälle kuin mahdollista. Kun kova maailma sitten lopulta paljastaa karvansa, niin nuori ei ole kehittänyt minkäänlaista selviämismekanismia. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta.

Kaikki kasvatus- ja kurinpitotoimet päiväkodeissa ja kouluissa tuovat syytteillä uhkaavat vanhemmat kimppuun. Opettajille neuvotaan, että "ei"-sanaa ei saa käyttää, koska se voi järkyttää lapsia. Armeijassa ei enää saa huutaa varusmiehille. Alokkaan äiti soittaa varuskuntaan ja valittaa, kun saa kuulla, että pikku kullanmuru herätetään jo klo 6.

Ei ihme, että nykynuorilta menee pää sekaisin, itsemurhat lisääntyvät, ja yhä suurempi joukko nuoria joutuu psyykkisten ongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jo parikymppisinä.

Olisikohan aika ottaa vähän takapakkia ja lopettaa ylenmääräinen holhoaminen ja suojeleminen? Tietenkään en kannata turvavoiden tai lastenistuinten poistamista käytöstä, mutta jokainen riski ei ole surmanloukku, eikä turvallisuuden lisääminen äärettömyyksiin ole välttämätöntä. Lasten on saatava kokea muutama kolhu ja aikuisiltakin pitää edellyttää omaa vastuunkantoa. Jos kaatuu humalapäissään ja loukkaa itsensä, niin se ei ole Alkon, kapakan, kenkien valmistajan tai kadun kunnossapitäjän vika. Muistan kun vielä muutama vuosi sitten naureskeltiin ruotsalaisille ja amerikkalaisille tällaisesta. Nyt olemme itse siellä.

Lopetetaan turvallisuushömpötys, opetellaan tunnistamaan todelliset riskit ja varotaan niitä.

Arto Välikangas